VUODEN 2018 HUIPENNUS ERKKARISSA KAIVOPUISTOSSA



Vuosi on lopuillaan ja kevään pentusuunnitelmat jo "polttelevat" mielessä. Tähän vuoteen mahtui paljon surua ja toivon että tulevasta vuodesta 2019 tulee onnellisempi. 

Muutamissa näyttelyissä kävimme ja ihan mukavasti siellä pärjäsimme, muta näyttelyt eivät kuitenkaan ole minulle SE isoin juttu vaan enemmänkin nämä koirat ovat minun omaksi ilokseni - toki myös näyttelysuunnitelmia on tulevalle vuodelle..

Tämän vuoden kohokohta näyttelyissä oli Suomen kääpiökoirien Erikoisnäyttely Kaivopuistossa, jossa Pepita (Luminosa Pepita D'Oro) oli hienosti rotunsa paras. Rotumme arvosteli bolognesea menestyksekkäästi Ruotsissa kasvattava Carina Johansson, joten en voisi olla onnellisempi tästä menestyksestä.